Väliaikakatsaus: viisi kuukautta Uudessa-Seelannissa

Olen Wellingtonin keskustan kirjastossa asettuneena niin mukavasti nojatuoliin, että tässä voisi samalla kirjoitella muutaman sanan ja vähän katsella taaksepäin. Järkytyin tässä yksi päivä vähän kun tajusin, että olen ollut täällä viisi kuukautta. Melkein puoli vuotta. Viisi kuukautta on humahtanut ihan älyttömän nopeasti, ja tuntuu että vaikka alkuperäinen suunnitelma oli löyhästi olla täällä (Suomen) syksyyn asti, niin taidan kyllä jumittaa tällä puolen palloa vielä useamman kuukauden. En oikein tiedä mitä muutakaan tehdä, jos joku luulee että matkailu antaa hirveästi vastauksia ja oivalluksia elämästä niin mun kohdalla se myös sekoittaa pakkaa ja saa mut vaan entistä hämmentyneemmäksi sen suhteen että mitä sitä nyt seuraavaksi sitten tekisi.

Hobbiton/kesä ja kirsikat/Waiheke Island

Helmikuu

Saavuin Aucklandiin 9. helmikuuta pitkien lentojen jälkeen. Olin jetlagissa melkein viikon, enkä oikein osannut muuta kuin jumittaa Aucklandissa koko sen ajan. Halusin alkuun ottaa kaiken rauhallisesti ja nukkua pois univelkoja ennen kuin lähtisin minnekään. Seuraavat pari viikkoa pysyin Pohjoissaarella hivuttautuen kohti Wellingtonia. Tapasin ihan hyvän määrän mukavia ihmisiä, mutta kukaan ei jäänyt erityisen läheiseksi ystäväksi. Kauan odottamani Tongariron vaellus meni sään takia vähän mönkään, mutta muuten nautin ihanista kesäkeleistä ja auringosta. Huomasin myös kuinka vahva aurinko täällä otsonikadon takia onkaan... Wellingtonissa olin ajatellut etsiä töitä, mutta päätinkin lähteä Eteläsaarelle kun säät olivat vielä hyvät.

Nelsonin hostellihengailua/rannalla helteessä/lempisipsit Abel Tasmanissa

Maaliskuu

Maaliskuu alkoi Eteläsaarella Nelsonissa ja vierailulla Abel Tasmanin kansallispuistoon. Mun hostelli oli erinomainen, ja porukka erittäin ystävällistä. Tein Nelsonin jälkeen Eteläsaaren pohjoisosassa pienen lenkin Greymouthin, Arthur's Passin ja Christchurchin kautta Blenheimiin. Näihin päiviin mahtui sekä tylsää odottelua sateen vankina, yksi kiva vaellus vuorilla, paljon bussissa istumista että hylkeitä Kaikourassa. Noin kuun puolessa välissä löysin itseni työhostellista Blenheimista. Ensimmäiset päivät olivat vähän epämääräisiä ja mietin että kannattaako tänne nyt jäädä, mutta pian huomasin tuntevani kaikki hostellin asukit ja viettäväni kaiken vapaa-aikani heidän kanssaan. Päivät menivät pitkiä tunteja tehdessä viinitehtaalla, ja mun kynnenaluset olivat pysyvästi liassa viinirypäleiden lajittelusta.

Arthur's Pass/metsäretkellä/sadepäivän kaakao

Huhtikuu

Huhtikuu meni kokonaan Blenheimissa, pari kertaa ajettiin Pictoniin mutta muuten pysyin kylän rajojen sisäpuolella. Arki meni hostellilla hengaillessa, ihmiset alkoivat tulla entistä läheisemmiksi ja vietin paljon aikaa uuden saksalaisen ystäväni kanssa. Lauantai oli aina viikon paras päivä, kun koko hostelli oli vapaalla ja iltaisin oli aina järjestettyä ohjelmaa, milloin yhteisiä illallisia tai tietokilpailuja. Muistelen jo nyt huhtikuuta lämmöllä, meillä oli ihanan yhteisöllinen tunnelma ja juttuseuraa löytyi aina. Kuuhun mahtui kyllä vähän tylsiäkin päiviä, kun mulla ei ollut hetkeen töitä ollenkaan. Käytin ajan hiomalla CV:täni ja kirjoittelemalla työhakemuksia hiihtokeskuksiin. Asuin puolet vapaa-ajastani keittiössä keitellen ja leipoen kaikenmoista, tai vetelemällä juustoa suoraan paketista.

Toukokuu

Blenheimin hostelli alkoi pikkuhiljaa tyhjenemään, kun saksalaiset lähtivät viimeisille matkoilleen ennen palaamista Eurooppaan kesäksi. Ryhmä tiivistyi entisestään ja viikonloppuöisin pöydän ääressä istui enää reilut kymmenen henkeä viettämässä iltaa. Hyvästelin kuun puolessa välissä jäljellä olleet ystäväni, ja lähdin kohti etelää haikein mutta myös innokkain mielin. Pyörin Queenstownissa ja Wanakassa muutaman viikon ja  kävin työhaastattelussa hiihtokeskukseen mutta en saanut paikkaa. Rakastuin Wanakaan, ja nautin vaeltamisesta ja vuoristomaisemista viikon ennen kuin liityin Blenheimin tuttujen seuraan pikku roadtripille. Ilmassa oli vähän dramaa, mutta tunnelma parani pikkuhiljaa ja esimerkiksi Mt. Cook oli upea kohde. Matka jatkui kohti Dunedinia ja siitä etelään.

Blenheimin koti/Kaikoura/viinitehtaan kollegoiden kanssa metsästämässä auringonlaskua

Kesäkuu

Kesäkuu on vielä niin lähellä, etten tiedä osaanko vielä käsitellä koko kuukautta. Ensimmäisen viikko meni vielä reissatessa Eteläsaaren eteläosan upeissa maisemisssa, sitten mielessä päällimmäisenä on ollut lähinnä työnhaku. Ensin Wanakassa, sitten täällä Wellingtonissa. Olen pysynyt nyt samassa hostellissa reilun viikon, ja alan tuntemaan muita asukkaita. Melkein kaikki tekevät tällä hetkellä töitä ja ovat sikäli samassa tilanteessa kuin minä eli jäämässä Wellingtoniin hiukan pidemmäksi aikaa. Olen ollut innoissaan myös siitä, että olen saanut vähän enemmän omaa tilaa ja aikaa sen jälkeen kun reissasin muiden kanssa ja no, Blenheimissa tuli myös viettettyä kaksi kuukautta erityisen tiiviisti muiden kanssa. J palasi siis Eteläsaarelle töihin, niin täällä olen taas omillani. Olen käynyt parissa työhaastattelussa, ensimmäinen ei halunnut oikeastaan reppureissaajia ollenkaan ja viimeisimmästä toivottavasti kuulen kuulen, peukut pystyyn että saisin homman koska alan olemaan jonkun fiksun tekemisen puutteessa.

Rotorua/Taupo/Wellington ja TSH-asuste

Tässä on tullut mietittyä aikaisempia reissuja ja kokemuksia myös. Olen siis matkustanut Working Holiday -viisumilla aiemmin Australiassa, marraskuusta 2009 vuoden verran eteenpäin. Väliin mahtuneisiin vuosiin on mahtunut jonkin verran matkailua ja ehkä aikuiseksi kasvamista ylipäätään, ja ajattelin tässä vähän jakaa ajatuksiani miten nämä reissut poikkeavat toisistaan. Onkohan mitään opittu?

• Ruoka. Elelin aussivuoteni purkkitonnikalan, pikanuudeleiden ja paahtoleivän voimalla. YÖK. Välillä tuli myös syötyä Sydneyn kiinalaistorilta hommattuja vihanneksia ja itse puista poimittuja tuoreita omenoita, mutta yleensä mahan täytteeksi päätyi ihan mitä vaan halpaa ja nopeaa. Nyt vaadin arkiruoalta parempaa laatua, vaikka hostelleissa kokkailu ei olekaan mikään hauskin juttu aina (eikä ravintoloissa jokapäiväinen syöminen ole potentiaalinen vaihtoehto kalliuden vuoksi) puuttelisten välineistön ja sotkun takia. Tämän hetkinen saldo: 0 kertaa nuudeleita, muutaman kerran tonnikalaa, jonkin verran (tummaa) paahtoleipää. Ihan nappiin ei ole mennyt (Blenheimissä kolotti herkkuhammasta), mutta kehitystä asian suhteen on huomattavasti tapahtunut.Varsinkin nyt taas löydettyäni Wellingtonin jokasunnuntaiset vihannes- ja hedelmämarkkinat olen taas päässyt kunnolla terveelliseen elämään kiinni. Oikeasti halvat hinnat, voin taas ostaa tomaatteja! :D Olen myös kieltänyt itseltäni suklaan ja juuston ennen kuin saan töitä, motivaattoreita haha.

•  Rakas omppuseni iPhone ja Internetin aalloilla surffailu muutenkin. 2009-2010 älypuhelimia oli vielä suht harvassa. Itselläni oli käytössä Nokian simpukkamalli, jolla jotenkin pääsi Facebookailemaan, mutta sitä tuli tehtyä datamaksujen takia harvakseltaan. Läppäriä ei ollut mukana, ja nettikahvilat olivat the place to be kun piti etsiä töitä, kämppää tai lentoja ja pitää yhtettä Suomen tuttuihin. Ei ollut Instagramia ei, mutta olen btw addiktina hirmu iloinen että nyt on! Se somesta riippumattomuus oli näin jälkikäteen mietittynä erittäin iso plussa, kun tunteja ei kadonnut älypuhelimen selailuun. Nyt hostelliessa on ehkä jonkin verran erilainen tunnelma, koska lähes kaikki naputtavat puhelimaan ainakin osan päivästä.

Pyykkipäivä (selkeästi koska mekko päällä) ja perinteiseen kiivityyliin ilman kenkiä kaupassa/sydänkohtauskakku/leipomuksia aamupalalla

• Englannin kielen taito. En puhu edelleenkään englantia huippusujuvasti joka tilanteessa, mutta kun Thaimaan työharjoitteluni aikana törmäsin entiseen työkaveriini kesältä 2010, hän vaan totesi että I can actually understand you now. Ainakin oma fiilis kielen suhteen on rennompi ja itsevarmempi. Mä en oikein tiedä missä jamassa mun aksentti on, kuulostanko Kimi Räikköseltä vai onko puheeni vähän smoothimpaa, mutta aika moni on sanonut sitä mukavaksi.

•  Ikä painaa... Tai siis vaikea kuvitella enää millä univeloilla sitä jaksoi välillä mennä päiviä ja viikkoja. Mitään potentiaalista hauskaa ei voinut jättää väliin ja bussipysäkille raahautuminen aamukuudelta oli ihan ok vaikka moneen yöhön ei ollu tullut nukuttua juurikaan. Nyt olen pikkaisen mukavuudenhaluisempi, mutta kyllä mä vieläkin selviän dormeista ja pienestä jalkatilasta minibusseissa. ;)

Bussimaisemia/ylhäällä Alpeilla/Christchurchin maanjäristyksen tuhoja

•  Töiden etsiminen. Eihän työnhaku ikinä mitenkään hauskaa ole, mutta ainakin oma olo on luottavaisempi kun työkokemusta on karttunut ja koulustakin on paperit. Silloin Australiassa etsin töitä CV:llä, jossa luki lähinnä au pairin ja leikkitädin tittelit. Jostain kumman syystä mut kuitenkin palkattiin kiireiseen pubiin, mikä johtikin sitten ravintola-alalla jatkamiseen myös Suomessa. Nyt on parempi fiilis työnhaun suhteen, vaikka tässä tulikin kerran jo tehtyä hanttihommia ja ei tämä Wellingtonin työpaikkametsästys mitään ruusuilla tanssimista ole ollut.

• Kulutan rahani fiksummin. Ei esimerkiksi pahemmin turhaa shoppailua, ne jutut mitä oon ostanut ovat olleet pitkälti tarpeeseen ja second hand -kaupoista. Ruokaan meenee ehkä vähän liikaa rahaa, mutta siitä en osaa oikein tinkiä. En ole oikeastaan maksanut monestakaan aktiviteetistä, mutta olisi kiva vielä palata etelään ja vaikka tehdä maailman 'adrenaline capitalissa'  Queenstownissa jotain hauskaa. Jotkut polttavat aika hyvin rahansa parissa viikossa laskuvarjohyppyihin, benjiin, koskenlaskuun jne. niin mä en ole oikeastaan tehnyt muuta kuin puolen päivän kanoottiretken ja Hobbitonin. 

Wanaka ja ruska/Hooker Vaelley/Dunedinin Tunnel Beach

Ja mitkä asiat vaan eivät tunnu muuttuvan vaikka vuodet vierivät? Mulla on edelleenkin vaikeuksia pitää hostellin avaimet tallessa, rinkka on vähän turhan sekaisin, juoksukengät kohottavat kuntoa lähinnä lisäpainona kantamuksissa. Kuvien ottaminen on yhä tärkeää, ja matkalla/ulkomailla olo nyt vaan on parasta mitä voin tällä hetkellä ajallani tehdä. Tällaisiin pitkiin reissuihin myös mahtuu aina niitä ylä- ja alamäkiä, sekä tylsiäkin hetkiä. Vaikka reppureissailu jossain kaukana voi ajatuksena kuulostaa hirveän jännältä, kuuluu siihen myös usein tyhjänpäiväistä hengailua sohvalla jotain yhdentekevää leffaa tuijottaen.

Kaiken kaikkiaan tämä reissun ensimmäiset kuukaudet ovat sujuneet erittäin kivuttomasti, viime viikot ovat olleet ehdottomasti kurjimmat, mutta ei nekään mitään kamalia ole olleet. Tunnelmat ovat toisaalta vähän no worries mutta myös turhautuneet, kun hinku päästä tekemään töitä olisi kova. Tänään on perjantai ja viikonlopun suunnitelman on auki. Lupasin parille hostellikaverille opettaa tänään kuinka leipoa leipää, ehkä laitan ne tekemään omat taikinansa niin leivästä riittää kaikille. Viimeksi mun tuotos katosi parempiin suihin noin puolessa tunnissa, ja mulle ei jäänyt seuraavaksi päiväksi mitään. :D Mutta tykkään jakaa ruokaa ja se on meillä hostellin sinisesssä siivessä vähän tapana - joka ilta joku kokkaa kaikille syötävää tai jälkkäriä. Ei paha, tässä on esimerkiksi tullut nautittua italialaisen kokin paistamaa pitsaa (yritin urkkia täydellisen pitsan salaisuutta mutta se on kuulemma amore, haha) ja ranskalaisten tekemiä lettuja. Ah joo hyvä elämä.

Tää postaus näyttää ihan koiranoksennukselta ja näköjään jokaisessa kuvassa tuijotan jonnekin kaukaisuuteen mutta noh, menköön. :D