Vaeltelua Tongariron kansallispuistossa + Taupo

Tämä ahkera kirjoittaja on taas aika reilusti jäljessä reaaliajasta blogin suhteen... Oikeasti en tajua miten ihmiset jaksavat kirjoittaa matkoiltaan juttuja reippaasti joka päivä, mulla ei ole mitään kiinnostusta edes avata koko läppäriä. :D Haluan silti päivittää tänne aina vähän kuulumisia! Läppärin lisäksi puhelin on aika vähällä käytöllä, yleensä wifi on maksullinen hostelleissa. Lisäksi mun elämästä puuttuu televisio ja olen menettänyt kiinnostuksen esimerkiksi kynsien lakkaamiseen, suoristusraudan käyttöön, shoppailuun ja muuhun tyttömäiseen hömpötykseen. Telkkarin ja sohvalla löhöämisen sijasta mun elämässä on sen sijaan jokapäiväisiä randomeita keskusteluita tuntemattomien ja uusien tuttujen kanssa, paljon raitista ulkoilmaa ja auringonpaistetta. Unirytmi on vakiintunut noin kolmea tuntia aikaisemmaksi kuin Suomessa, mikä on erittäin mukavaa koska aamuisin on ihana olla hereillä. Kaikille ei hostellielämä sovi, mutta mulla on tosi kotoinen olo. Uusi-Seelanti vaan paranee päivä päivältä ja kaikkialla on hirmu kaunista.

Jos jatketaan aikajärjestyksessä täällä blogin puolella, niin tänään on vuorossa Taupo ja Tongariro Alpine Crossing -niminen päivävaellus. Taupo oli mukava paikka, mutta vaellus ei mennyt ihan putkeen...

Taupo on Rotoruasta etelään, bussimatka kestää noin tunnin. Taupo Lake on noin Singaporen kokoinen ja keskusta on ihan järven rannalla. Mun hostellillta  (Tiki Lodge) oli aika mukavat näkymät järvelle myös. Yhtenä päivänä mulla oli tarkoitus kävellä Huka Falls -putouksille jokivartta pitkin, mutta käännyin ennen viimeistä osuutta takaisin koska reitti olikin yllättävän pitkä ja mun piti varata aikaa vaellukselle valmistautumiselle, ostaa eväitä yms. Pääsin sentään Spa Parkille asti, missä monet käyvät uimassa. Mulla ei tietenkään ollut bikineitä mukana niin vilvoittelin vaan vähän varpaitani joen kirkkaissa vesissä.

Niin se vaellus joo. Olin odottanut Tongariro Alpine Crossing -reissua jo monta viikkoa, kyseessä on siis yksi Uuden Seelannin parhaista päivävaelluksista. Tunnettu myös Mordor-vaelluksena, koska TSH-leffojen Mt. Doom on kiivettävissä vaelluksen aikana. Matkan pituus on ilman sivureittejä 19,4 kilometriä ja aikaa siihen menee noin 7-8 tuntia. Heräsin aamulla ihan pikkaisen väsyneenä kello 4.30 syömään aamupalaa ja odottelemaan bussia joka veisi reitin alkuun. Bussifirman naiset vielä hehkuttivat kuinka kaunis päivä olisi tulossa ja mä olin ihan fiiliksissä.

Karu totuus paljastui parin tunnin kävelyn ja portaiden (Devil's Staircase sanoo ehkä jotakin jyrkkyydestä) kipuamisen jälkeen - huipulta ei nähnyt yhtään mitään. Sumua, pilviä, kovaa tuulta ja vaakasuoraa sadetta. Jossain kohtaa tuntui siltä, että tuuli heittäis alas koko vuorelta. Kastuin kanssa aika pahasti (takki oli laatua vettähylkivä, vedenkestävän sijaan) ja loppumatkalla pallellutti. Mulla oli useampi kerros vaatteita onneksi, jotkut olivat lähteneet matkaan vaan shortseissa ja hupparissa - tais olla vähän kylmä. Kaikkialla oli kuitenkin neuvottu, että vuoristossa sää vaihtuu nopeasti ja kaikkeen pitäisi varautua niin vähän ihmetytti joidenkin varustus. Kiva  myös niille tytöille, jotka oli laittaneet ripsiväriä. Loppumatkasta kyllä huomasi ketkä oli. XD

En nähnyt mitään parhaita maisemia, kaikkialla oli vaan pilveä. Kaikki savuavat volkaanot ja kirkkaansiniset järvet, vuorenhuiput ja muut, jossain kaukana harmaan massan takana. Ehkä nää pari kuvaa kertoo tarpeeksi ja selittää miksi mua ärsyttää ihan vähän vaan.

Tähän näköalapaikkaan kuvittelin itseni nauttimaan eväitä ja ihastelemaan maisemia. Tongariron luonnonpuisto kauniina päivänä (kuvat lainattu 100% Pure New Zealand -sivustolta):

Ja mitä allekirjoittanut näki:

Ei tullut mieleenkään kaivaa syötävää laukusta kun kaikki energia piti käyttää eteenpäin puskemiseen. Pysähdyin syömään vasta viiden tunnin jälkeen vaellusmajalla. Kuvassa mun uusi vakioruoka, riisiä ja purkkilinssejä tomaattipyre-tuorejuustokastikkeessa. En pystynyt yksi ilta nukkumaan, kun mietin vaan mikä tomato paste on suomeksi. Päädyin jo tomaattisoseeseen ennen kuin keksin.

glamourelamaa.jpg

Mitään erityisen upeita kuvia ei ole juurikaan, koska sade olisi kastellut kameran noin kahdessa sekunnissa ja no, eipä kuvattavakaan paljoa ollut. Voi olla että teen vaelluksen vielä uudestaan, jos satun lähimaisemiin myöhemmin. Sitten pitää olla kyllä 100 % varma että sää on hyvä, sillä en aio uudestaan herätä kello puoli viisi, maksaa melkein 50 € kuljetuksista ja kävellä 20 kilometrin raskasta lenkkiä jos näkymät on samaa laatua. Valivalivali joo mutta mua oikeasti harmitti tosi paljon. :( Oli alussa ja lopussa ihan kivoi näkymiä kuitenkin ja ainakin Mordor-tunnelmaa riitti roppakaupalla. Ja oli kiva kans huomata, että kunto riittää tän tasoisiin vaelluksiin hyvin vaikka pahimmassa nousussa meinasi usko loppua. :D

Vaelluksen jälkeisenä päivänä oli vähän väsyneet tunnelmat, hengailin saksalaisten huonekavereiden kanssa (Taupo oli täynnä saksalaisia) enkä saanut mitään järkevää tehtyä. Siitä sitten siirryinkin Wellingtoniin ja nyt olen jo Eteläsaarella Nelsonissa. Nyt on netti taas käytössä, niin saan ehkä kirittyä. Ehkä.

P.S. Ai niin, pahinta koko Tongariro-päivässä oli mun illalla syöty pitsa. Sen piti piristää mutta maistui ihan kamalalta, kuin huono loppu koko jutulle. :D

Vierailu Konnussa ja Rotorua

Terveisiä kananmunanhajuiselta Rotorualta!

Olin siis kuullut, että koko kaupunki haisee. Oma nenäni oli flunssan takia tukossa, kerrankin oikeaan aikaan jos näin voisi sanoa. Rotorualla on siis jos jonkinlaista geotermaalista toimintaa maan alla - geysirejä, kuplivia lammikoita sun muuta. Suurin osa jännimmistä paikoista on maksullisia ja aika kallita, joten tyydyin pariin ilmaiseen alueeseen, jossa näkyy jonkin verran savuavia kuoppia ja kuulee pulputusta. Toinen oli Kuirau Park ja toinen hostellin lähellä löytyvä alue järven rannalla. Maorituristimia olis kanssa ollut, mutta jälleen ongelma nimeltä raha. Näin pitkällä reissulla ei voi joka päivä olla osallistumassa viiteen eri aktiviteettiin kun niiltä löytyy ihan hyvin hintaa kuitenkin...

Toisena päivänä oli paras osuus: Hobbiton! Hobbiton Movie Set -kierroksilla siis pääsee tutustumaan ihan oikeaan hobittien kotiin, TSH- ja Hobitti-leffoista tuttuun Kontuun. Mietin eka että haluanko maksaa tästä elämyksestä, hinta kun oli kuljetuksineen Matamataan (parhaita nää paikkojen nimet) aika suolainen 110 dollaria... Oliskohan euroissa jotain seitsemän kympin luokkaa? Ajattelin kuitenkin että kyseessä on tietyllä tapaa once in a lifetime -juttu, tätä paikkaa ei löydä muualta ja olen kuitenkin leffat useampaan kertaan nähnyt ja kirjan lukenut. Mikään suuri fani en ole, mutta sain paljonkin irti tästä reissusta. Paikka oli niiiiin söpö että haluan muuttaa sinne! Voisin ottaa vaikka karvaiset jalat ja luovuttaa pari senttiä pituudestani (hobitit ovat noin metrin mittaisia) jos voisin asua Konnussa. Ja jos tuhannet turistit eivät pääsisi onnelaani niinkuin nyt.

Bilbo Reppulin kotikolo

 Alueella liikutaan oppaan kanssa ryhmänä, mielestäni turhan nopeasti, mutta ripeä tahti varmaan johtuu isosta turremäärästä. Alueelta löytyy muun muassa monta kymmentä hobitinkoloa, joiden pihoista pystyy päättelemään minkä ammatin edustajia koloissa asuu. Itse kolojen sisällä ei valitettavasti ole muuta kuin säilytystilaa. Hobittien janon sammuttajana toimii Green Dragon -pubi, ja alueella on oikeita hedelmäpuita ja iso määrä perhosia ja kukkasia. Kaikki oli toteutettu tosi hyvin ja yksityiskohtiin keskittyen eikä olo ollut kuin jossain halvassa teemapuistossa. Lopuksi pubista sai vielä hobittijuoman (alea, siideriä, stoutia, inkivääriolutta ja jotain alkoholitonta tais olla tarjolla), se sidukka oli itse asiassa tosi hyvää tai sitten mulla oli vaan kova jano.

Smaug kurkkii puskasta

Viimeisenä Rotoruan päivänä päädyin maastopyöräkilpailun yleisöön.. En tiedä miten siinä niin kävi, mutta koska mulla on sääntönä sanoa aina kyllä kaikille (järkevyyden ja jaksamisen rajoissa :D) ehdotuksille reissatesssa, niin sanoin joo tällekin. Oikeasti meinasin hetken kuolla tylsyyteen kun jotkut lapset vaan ajoi pyörällä ympäriinsä, mutta onneksi haettiin välillä autolla pizzaa evääksi. Loppujen lopuksi olikin ihan mukavaa, mulla oli seurana pari maastopyöräharrastajaa Ranskasta ja lopussa seuraan liittyi myös mun brittiläinen huonekaveri, joka oli liikkumassa ympäri Uutta-Seelantia polkupyörällä. Ei muuta kun hatunnosto, ite hyytyisin ekaan mäkeen. X) Tyypit tapasin kaikki siis hostellilla, Crash Palace Backpackersissa, joka olikin oikein mukava paikka musiikkineen ja ulkoilma patioineen. Porukka oli kans mukavaa plus respan Chris (nukkuikohan se ikinä) maailman mukavin tyyppi.

 Tätä kirjoittaessa olen taas ehtinyt jo siirtymään seuraavaan paikkaan. Olen nyt luultavasti viimeistä päivää Taupossa, täytyy katsoa löytyykö Wellingtonista hostellisänkyjä jotta voisin siirtyä sinne ja aloitella vaikka hiljalleen työnhakua.

Aucklandin kukkulat ja kiertelyt

Täällä ollaan taas, blogissa siis! Viime hostellissa ei saanut ilmaista nettiä muuta kuin yhteen laitteeseen, valitsin tietysti puhelimeni (hei Instagram ja WhatsApp,) mutta nyt olen saapunut ennen puolta kymmentä aamulla kirjastoon. Kauhean reipasta.

Mount Eden

Olen jo oikeastaan siis Taupossa, mutta tässä vielä pari kuvaa Aucklandista ja yleistä fiilistelyä. Tekstin kirjoitin koneella muistaakseni heti Aucklandissa vietetyn viikon jälkeen, siksi aikamuodot saattavat olla vähän hassusti lopputekstissä, mutta en nyt millään jaksa alkaa ottamaan uusiksi.
***
Ehdin keskustassa pyörimisen ja sushin ahmimisen lisäksi kiipeämään Mount Edenille, Mount Victorialle ja vaeltelemaan ympäriinsä Waiheke Islandia. Edetään siis aikajärjestyksessä eli aloitetaan Mount Edenistä.

 Mount Eden on vanha nykyisin toimimaton tulivuori, jonka juurelle kävelee Aucklandin pääkadun Queen's Streetin eteläpäästä ehkä noin 15 minuuttia. Päälle kiipeämiseen menee vielä noin 10 minuuttia, mutta kyseessä ei ole mitenkään erityisen raskas koitos. Ylhäältä on hyvät näkymät ympäri Aucklandia. Kuten viime postauksessa mainitsinkin niin jalat oli ekoina päivinä aika muussia, no totta kai sitten kannatti lähteä vielä samoilla koivilla kiipeilemään odottamatta myöhempään ajankohtaan... No mut oli kivaa silti.

Waiheke Island oli mun lempparijuttu Aucklandissa! Lauttamatka kesti keskustasta noin puoli tuntia. Auckland sinälläänkin oli jees, mutta en tullut tänne varsinaisesti kaupunkielämän perässä vaan haahuilemaan luontoon. Waiheke Island meni nimeomaan aika epämääräiseksi haahuiluksi, kun en tietenkään ollut vaivautunut ottamaan selvää parhaista kävelyreiteistä. Muut tuntuivat kulkevan bussilla ja autoilla, ja olin yksi harvoista kävelijöistä ainakin omalla reitilläni. Ainoana sunnan näyttäjänä mulla oli jonkun bussipysäkin kartasta napsaistu kuva puhelimen muistissa, ja hyppelin sitten polulta toiselle pitkin yllättävän isoksi osoittautunutta saarta. Waihekellta löytyy ihanien maisemien mm. ihan normaalia asutusta, yksi isompi kylä ja viinitiloja. Kurkkasin yhtä viinitilan ravintolaa, mutta se näytti niin fiiniltä (eli myös kalliilta) ja minä niin ryönäiseltä, että jätin paikallisen Chardonneyn maistelun toiseen kertaan.

Paluumatka lauttaterminaaliin ei sitten mennytkään ihan putkee... Olin katsonut kartasta jonkun rantareitin, jonka piti viedä perille terminaaliin asti mutta kuinkas sitten kävikään. Olin kiipeillyt ylös ja alas mäkiä jo ties kuinka kauan, kun törmäsin kylttiin jossa sanottiin matkaa olevan vielä 3 kilometria ja polku ei välttämättä olisi edes auki riippuen nousuvedestä. En sitten halunnut lähteä onneani kokeilemaan ja arvailemaan kuun asentoja vaan käännyin jonnekin pusikkoon, josta päädyin tielle ja umpikujaan. Mulla ei ollut mitään hajua missä olin (kartta ei enää kattanut tätä aluetta) ja ketään ei ollut missään, onneksi pienen haahuilin jälkeen auto ajoi ohitse ja sain apua oikeaan suuntaan. Vesikin oli tässä kohtaa loppu ja aurinko paistoi niin että puoli naamaa kärähti (oli rasvaa!), huh oli kiva päästä terminaaliin parin tunnin ylimääräisten seikkailuiden jälkeen. Nojoo seuraavalla kerralla parempi kartta ja reittien googlaus kun lähden mihkään tuntemattomille reiteille. :D

Mun reitti upeasti Paintilla koristeltuna, reitin loppuosan harhailu jossain vasemalla ylänurkassa

Toiseksi viimeisenä päivänä Aucklandissa kävin vielä Devonportissa, jonne myös kuljetaan lautalla. Devonport on sellainen söppänä kylä, missä voi istuskella terassilla, käydä vaikka uimassa ja kiivetä taas yhdelle kukkulalle. Mount Victoria on suunnilleen samaa korkeusluokkaa Edenin kanssa, ehkä kuitenkin jopa kivempi mun mielestä. Näkymät oli laatua 360 astetta ja esimerkiksi laavasaari Rangitoto (alemmassa kuvassa) oli suht lähellä. Löysin myös sieniä.

Tukikohtana mulla toimi Aucklandissa ekojen YMCA-öiden jälkeen Newton Lodge, joka oli ihan jees. Ensimmäisinä päivinä oli vähän ulkopuolinen olo, kun tuntui siltä että kaikki muut tunsivat toisensa. Sitten tutustuikin porukkaan ja aloin viihtymään siinä pikku loukossa. Plussaa ihan kivasta keittiöstä ja hengailualueesta sekä wifistä, miinusta ikkunattomasta dormista ja lievästä ahtaudesta.

Nyt oon tosiaankin päättänyt suunnata pikkuhiljaa kohti etelää. Vertailin vähän eri bussiyhtiöitä, ja valitsin halvimman Naked Busin. 15 matkaa oli alennuksessa n. 160 €ja matkat voi käyttää missä vaan Uudessa Seelannissa 12 kuukauden aikana. Voi olla että matkoja pitää vielä ostaa lisää tai että en edes käytä kaikkia jos päädyn vaikka matkustamaan välillä autokyydissä. Tuntuu kuitenkin mukavan stressittömältä tietää että nyt on valmiiksi maksettuna bussipassi, jolla pääsee pitkälle.

Huonot unet ne vaan jatkuu, minkä takia tosiaan ei ole ihmekään että flunssapöpö tuli kylään. Kunhan vaan lähtisi pois ennen seuraavaa kohdettä Taupoa, missä suunnittelin harravastavan vähän muutakin aktiviteettiä kuin kävelyä. Kuulumisiin Rotoruan ja erään hobittimaisen kohteen merkeissä seuraavan kerran!

Perillä

Ensimmäistä tiedoitetta Aucklandista luvassa tänään, oikeita kuvia tulee vaikka loppuviikosta. Nyt sain jetlagiltani kasattua kuvitukseksi vain epämääräisistä puhelinräpsyistä kootun kollaasin. Jet lagilla meinaan erityisesti nyt sitä, että oon tässä molempina aamuina herännyt kello 4:45 nukahtamatta enää ollenkaan ja ei, en nukkunut lentojen aikana. Siitä voi päätellä fiilikset... Nyt yritän pitää itseni hereillä edes kymmeneen, jotta saisin jotenkin normalisoitua tätä unirytmiä. Oon kyllä mielelläni muuttumassa aamuihmiseksi, mutta toi aamuviideltä heräily menee vähän överiksi.

Kelataan vielä hetki takaisin tuohon Helsinki-Auckland välille. Finnairin Lontoon lento oli vähän nuiva, tuntui että joka viides minuutti oli myynnissä jotain (osta lehti, osta ruokaa, tee etukäteisostokset, osta kuvastosta), mutta aika oli kahteen muuhun 11 h kestäneihin rupeamiin verrattuna mukavan lyhyt. Lontoo-Hong Kong väli meni ihan kivasti, Cathay Pacificin lentoemännillä oli kyllä jokseenkin levoton meininki mutta muuten kaikki ok paria huutavaa vauvaa lukuunottamatta. Viimeinen lento oli yhtiönsä puolesta mun lemppari: matka New Zealand Airilla alkoi jo lupaavasti maailman eeppisimmäksi turvavideoksi nimetyllä demonstraatiolla. Videossa seikkailtiin Keskimaassa, kalastettiin mahtisormusta joen pohjasta benji-hypyllä ja opastetttiin kaasunaamareiden käyttöä örkkien avulla. Iso peukku! Videoon linkki tässä, jotain sen viihdyttävyydestä kertoo 13 miljoonaa näyttökertaa.

Satama/flat white ja entisestä työpaikasta tuttu kahvikuppi/auringonnousu/bussinen/palmuja jee/kukkaisia Auckland Domain -puistossa/näkymät kahviloistaan tunnetulta Ponsonby Roadilta/ruokavalio yhdessä kuvassa/ihanan turkoosin veden ensinäkeminen koneen laskeutuessa

Jännitin vähän etukäteen maahantuloa, koska ilmeisesti kaikki Australian rajalla -jaksot ovat vähän liian hyvässä muistissa vaikka tapahtumat eri maahan sijoittuvatkin. Pääsin kuitenkin aika helpolla, rajalla ei kaivattu paluulippujen tai muiden perään vaan kysymykset koski lähinnä suunnitelmia oleskelun kestosta ja työstä. Kun pääsin ihanan lämpimään ja kosteaan ulkoilmaan kentältä oli vaan niin paras fiilis ja hymyilin itekseni bussia odotellessa. Oli sellainen kevyt ja vapaa tunne ja olo että oon tehnyt oikean päätöksen lähteä, ja se on hyvä fiilis se.

Mulla on nyt kaksi kokonaista päivää takana Aucklandissa. Hostelli on buukattuna maanantaihin asti, lähden sen jälkeen ehkä Rotorualle geysireita ja muita tutkimaan. Olen kierrellyt keskustaa ja tehnyt jotain ostoksia mun uutta uljasta ulkoilmaelämää varten, esimerkiksi treenihousut vanhojen hajonneiden tilalle on tarttuneet mukaan. Koko ajan on ollut kotoisa fiilis, koska kaupungissa on jotain tuttua edellisistä asuinpaikoista. Esimerkiksi Sydneystä muistuttaa moni moni asia kuten kaupat ja katukuva. Samaa on myös halpa ja hyvä joka nurkasta löytyvä sushi, jolla olen ehkä saattanut elää viimeiset päivät. Nilkat ja muutkin osat jaloista ovat tosi kipeät, koska koko kaupunki tuntuu olevan yhtä mäkeä. Totta kai tänään aamulla olikin mitä loistavin idea kiivetä Mount Edenille... Siitä lisää joku toinen päivä. Samalla vois virkeämmillä silmillä oikolukea tämän tekstin vielä uudestaan.

Kun vihdoinkin on tämä viikko

5 päivää! 5!

Tässä on käynyt taas perinteisesti, eli yhtäkkiä päivät hujahtavat ohitse ja ollaan jo melkein ajamassa kohti Helsinki-Vantaata. Pari päivää pitää vielä malttaa, samoin kuin n. 30 tunnin lentomatka. Perillä Aucklandissa olen vasta yhdeksännen päivän aamuna ja varasin itselleni poikkeuksellisesti yhden hengen huoneen ensimmäisiksi öiksi. Ihan koska jet lagit ja dormit eivät sovi yhteen ja koska en nuku matkalla kuitenkaan. Uskon että näin on parempi, saan pari päivää murjottaa omassa väsymyksessäni ja kasaan itseni sitten pirteäksi ja jotakuinkin sosiaaliseksi matkaajaksi, joka jaksaa small talkia ja puhua muillekin kuin pakosta eri asiakaspalveluhenkilöille.

Viimeiset kymmenisen päivää ovat menneet muuttopakkailussa ja -siivoilussa (myönnän, käytin siihen n. 1,5 päivää) ja vielä viimeisiä järjestelyitä tehdessä. Lauantaina hyvästelin 35 vuokraneliötäni ja siirsin omaisuuteni tänne 50 kilometrin päähän lapsuudenkotiini. Noita pahvilaatikkopinoja katsellessa tulee taas mietittyä, kuinka sitä elämäänsä voisi ehkä helpomminkin elää kuin jatkuvassa lähtemisen ja palaamisen kiertokulussa... Silti en tätä vaihtaisi. ;)  Eilen aloitin CV:n kääntämisen englanniksi ja päivittämisen Uuden-Seelannin malliin - ilmeisesti se on suomalaista versiotaan taitopainottaisempi. Toivottavasti en mene tekeleelläni ihan metsään, ehkä pitää etsiä joku sikäläinen paikallinen tarkastamaan ansioluetteloni.

Kaiken maailman järjestelyiden ja muuton seassa olen ehtinyt myös onnekseni viettämään  paljon aikaa ystävieni kanssa. Otin Onnibussin Helsinkiin yhden yön reissulle, on ollut tortillafiestaa ja kahvittelua plus Anniina vei mut japanilaiseen gastropubiin Nomuun syömään. Haaveilemme lohi-mäti-kurkkusushista edelleenkin, oli sen verran herkullista ja muhevaa. Näsinneulassa en sentään käynyt, kesältä peräisin oleva kuva vain on Tampereen hyvästelyfiilistelynä Instagramista tähän lätkäisty.

Olisiko tarpeen vielä sanoa kuinka innostunut olen? Jos innostus jostain syystä laskee hetkeksi, auttaa matkablogien ja -sivustojen sekä #therealmiddleearthin selailu varmasti. Aucklandin päiville olen vähän jo suunnitellut ohjelmaa, voisin kiivetä ainakin Mt. Edenille ja metsästää tarjouslippuja Waiheke-saaren lauttaan. Ja juoda useamman flat whiten.

Enää tiistai, keskiviikko, torstai ja perjantai ja sitten kentän kautta kohti Pitkän valkoisen pilven maata, välistoppeina vielä Lontoo ja Hong Kong. Jee!