Viesti rypälevuoren takaa

Hejssan,

tällä hetkellä lähes kaikki aika menee töissä viinitehtaalla Blenheimissä, ja sinnittelen mobiilidatan avulla vielä hetken ennen kuin maksan wifistä. Tänään sain sateen takia vapaapäivän, mutta kirjaston netti ei halua ladata kuvia joten kunnon postailu jää väliin. Elämääni mahtuu tällä hetkellä lähinnä iso kasa viinirypäleitä, mutta tilanne muuttuu ehkä jo ensi viikon lopussa. Siihen asti pysyttelen hiljaa täällä blogin puolella. :D

*tähän kuva pinot noir -tertusta ja likaisista käsistä*

Lauttamatka Eteläsaarelle, Nelson ja Abel Tasman

Nyt kirin kovaa vauhtia juttuja kasaan, vettä sataa Arthur's Passissa edelleen kuin ämpäristä kaatamalla. Hyvä aika siis vihdoinkin vähän datailla ilman huonoa omaatuntoa.

Viime postauksessa mainitsin, kuinka en saanut viimeisenä Wellingtonin yönä nukuttua juurikaan. Tunnelma oli siis aivan katossa, kun herätyskello soi kello kuuden aikaan aamulla. Mulla oli lauttamatka Eteläsaarella varattuna siinä kahdeksan aikaan, ja lähdin raahaamaan kamojani terminaalia kohti. Miten mun rinkka painaa yhtäkkia ihan hitosti, vaikka en oo ostellut juuri mitään?? Lautalla suunnistin heti kohti aamukahvia ja tutustuin sitä kannella juodessani saksalaiseen en-enää-muista-minkä-nimiseen reissaajaan. Vietettiin sitten kolmetuntinen lauttamatka kahdestaan, wifi viihdytti hetken ja loppumatkasta upeat Marlborough Soundsin maisemat. Koska lautta oli myöhässä, kaikki bussilla matkustavat kuulutettiin etsimään matkatavaroita, jotka oli jätetty matkan ajaksi säilytykseen. Perillä terminaalissa mun ei siis tarvinnut enää odottaa rinkkani takaisin saamista vaan pystyin suoraan lähteä bussipysäkille, jonka luulin olevan terminaalin edessä. Ja kuinkas sitten kävikään...

Sanoi ensin moikat saksalaiselle, joka lähti liftaamaan joko Kaikouraan tai Christchuchiin, ei se itsekään tiennyt minne. Mun bussin piti lähteä 12:45, ja huomasin muutaman minuutin terminaalissa odottelun jälkeen noin kello 12:40 että bussi lähteekin Interislanderin eikä Bluebridgen (mun lautta) terminaalista. Lähdin kävelemään ympäriinsä, mutta terminaalia ei näkynyt, joten kysyin autoaan tankkaavalta naiselta reittiohjeita. Se sitten heittikin mut autollaan oikeaan paikkaan, matka ei ollutkaan ihan lyhkäinen ja olin paikalla n. 12:45 ja ehdin (päivän ainoaan) bussiini. Paikalliset ovat parhaita. :D Ne on oikeasti tosi ystävällisiä ja esimerkiksi vihanneskaupoilla joutuu selittämään puoli elämäntarinaansa. Oikeastaan aina kun paikalliset kuulee aksentista etten ihan kiivi ole, niin saan selittää mistä tuun, minne meen ja mitä teen.

Bussi vei mut Nelsoniin, jonka vierailun pääsyynä oli Abel Tasman -kansallispuisto. Monet tekee useamman päivän vaelluksen puistossa, mutta mulle riitti hyvin yhden päivän mittainen retki. Maisema ei kuitenkaan hirveästi vaihtele Abel Tasmanissa. Kajakointi on myös suosittua, mutta ajattelin että kävelen mielummin kun mun tuurilla olisi kuitenkin hirveä aallokko tai jotain vastaavaa. Otin ensin bussin Marahauhun, josta sitten oli Aquataksi-venekuljetus luonnonpuistoon. Venematkan aikana pyörähdettiin Split Rockilla ja nähtiin vauvahylkeitä. Vauvahylkeet <3. Yritin ottaa kuvia, mutta en erota mikä on kiveä ja mikä hyljettä niin ne jääkööt julkaisematta.

Anchorage Bay

Päivän reitti alkoi Anchorage Baysta ja oli noin 12 kilometrin mittainen. Aikaa oli noin seitsemän tuntia, eli kävelyn lisäksi ehdin hyvin piipahtamaan pääreitiltä rannoille, joita taisi olla kuutisen kappaletta yhteensä. Asteita oli 28 ja aurinko paistoi, parasta!

Angry birds on the beach

Mun mielikuvitus ei riitä juuri nyt kirjoittamaan mitään sen syvällisempää Abel Tasmanista. Kaunis, aurinkoinen päivä ja kivan pituinen lenkki. Ihmisiäkään ei ollut liikaa. Turkoosia kirkasta vettä, niin kuin kaikkialla tässä maassa. Jopa Aucklandissa veden väri oli erittäin nätti.

Nelsonissa asuin neljä yötä Tasman Bay Backpackers -hostellissa, mikä oli tähänastisista majapaikoista ehkä paras. Oma sänky kerrossängyn sijaan, ilmainen ja nopea wifi, viihtyisä lounge ja piha, iso keittiö ja parhaimpana kaikesta hyvä ilmapiiri ja jokailtainen uunituore suklaakakku (kutsuivat sitä nimellä pudding) vaniljajäätelöllä. Suklaakakun syömisen aikana vietettiin myös wifitöntä tuntia, koska surullinen fakta on se että monissa hostelleissa porukka tuijottaa puhelimiaan ja läppäreitään ringissä yhteisissä tiloissa. Tällaisten lanien sijaan on paljon mukavasti vaikka puhua jollekin... Ja Nelsonin hostellissa tapasinkin paljon mukavia tyyppejä. Erään skotlantilaisen tytön kanssa käytiin pyörimässä kaupungilla ja lainattiin hostellilta pyörät rannalla käymistä varten. Illat menivät hostellin terassilla istuessa ja mun viimeisenä iltana pidettiin pien isot nyyttärit. Oli ihana syödä kunnon buffet-henkiset mätöt ja mun bruschetta-viritelmätkin onnistui yllättävän hyvin. Olisin voinut jäädä vielä vaikka päiväksi hengailemaan, mutta sitten matka jatkui etelään.

The coolest little capital in the world

Otsikon kuvaus Wellingtonista on alunperin lainaus Lonely Planetilta. Ja tosiaan, Wellington on täynnä kaikkea "coolia", pienpanimoita, vintage-kauppoja, katutaidetta, hipsteritunnelmaa ja niin edelleen, Berliiniin ja Brooklynin hengessä ehkäpä. Kahviloita ja ravintoloita löytyy paljon, erityisesti Cuba Streetiltä ja sen läheisyydestä. Monesti Wellingtonia kuvataan eurooppalaiseksi, mikä on täällä päin "uutta maailmaa" kohteliaisuus ja tarkoittaa mulle ensisijaisesti viihtyisyyyttä. Wellington on monen, myös mun mielestä Aucklandia mukavampi paikka. Waterfront eli meren edusta (suomennos?) oli myös eläväinen ja  hauska täynnä pop up -kauppoja, mielenkiintoista arkkitehtuuria ja Uuden-Seelannin kansallismuseo Te Papakin löytyy samalta suunnalta. Museo oli ilmainen ja aika kiva kokemus muutenkin, hyvä tapa käyttää yksi iltapäivä. Sisältä löytyi mm. maanjäristysimulaattori, eli heiluva talo, jonka sisällä voi saada vähän tuntumaa siihen miltä maanjäristyksen aikana tuntuu. Kuolleen jättimustekalan lähelle en uskaltanut mennä...

Taisin viettää Wellingtonissa noin viisi yötä, en nyt ihan muista tarkkaan. Yövyin ensimmäiset yöt Nomad-hostellissa, missä sai aamulla ilmaiseksi lettuja ja illalla pienen aterian. Ihan jees, mutta viihdyn paremmin pikkuhostelleissa näiden persoonattomien ketjupaikkojen sijaan. Viimeisen illan olin rupuisessa ja erittäin meluisassa Wellington Backpackerissa, missä sain nukuttua huikeat kaksi tuntia. Nomadsissa tutustuin pariin amerikkalaiseen pojuun, joiden kanssa käytiin parissa baarissa torstai-iltana. Etkoilla Waterfrontilla bongasin superkirkkaan tähdenlennon, mutta en ehtinyt toivoa mitään. Aika harvassa pääkaupungissa varmaan näkee tähdenlentoja kaiken valosaasteen takia? Illan kohokohtana oli (ei ehkä kovin salainen) salakapakka, mihin pääsi joltai sivukujalta painamalla ovessa olevaa nappia. Oven takaa löytyi kiva pieni tikibaari, jossa vetäistiin yhdet drinkit naamaan.

Waterfront

Salakapakka

Seuraavana päivänä käytiin amerikkalaisten kanssa vielä pikku road tripillä. Mukaan liittyi myös kolmas jenkki, joka ei ollut ihan yhtä mukava kuin mun hostellikaverit (ignooras mut aikalailla) mutta maisemat reitillä olivat tosi jees. Käytiin lounaalla Chocolate Fish -nimisessä ravintolassa, joka oli ennen sijainnut vilkkaan tien molemmin puolin. Ravintola joutui kuitenkin muuttamaan, koska tien ylittäneistä tarjoilijoista tuli liikaa valituksia, joten me ei päästy käymään ihan alkuperäisessä paikassa. Jätettiin auto vielä noin 15 minuutin ajelun jälkeen parkkiin, ja käveltiin lyhyt matka Red Rocks -nimisille, no, punaruskeille kiville. Oon niin kateellinen kaikille, jotka liikkuu ympäriinsä autolla. Esimerkiksi tohon paikkaan ei olisi päässyt millään bussilla. Yritän myöhemmin löytää jonkun seurueen, jolla on käytössä auto ja lyöttäytyä yhteen tutkimaan Eteläsaarta. :D

Chocolate Fish

Oon oikeasti vähän ruskettunut mutta onnistunut näyttämään kuvissa aina ihan superkalpealta sniif

 Myös Mount Victoria tuli kiivettyä, samanniminen kukkulahan löytyy myös Aucklandista. Päältä oli taas kerran hyvät näkymät, kävelymatkakaan huipulle ei ollut paha. Monesko kukkula tää jo on, jolle oon kertonut kiivenneeni?

Mulla oli tarkoitus pysyä Wellingtonissa ja käyttää sitä tukikohtana töiden etsimiseen. Parin ensimmäisen päivän jälkeen kuintekin päätin, että haluan vielä nauttia kesäsäistä ja kierrellä vähän ympäriinsä. Pankkitilikään ei vielä näytä ihan nollaa, niin tässä voisi vielä hyvin reissata jonkin aikaa. Mullahan oli myös tarkoituksena tehdä ns. oikeita töitä, mutta nyt olen kallistumassa sen puoleen että pellolle vaan. Mun tekee mieli olla ulkona ja tehdä simppeliä aivotonta hommaa, ja olenkin katsellut työhostelleja Eteläsaaren pohjoispäästä. Päädyn varmaan muutamaksi viikoksi poimimaan rypäleitä tai jotain vastaava, mikä sopii oikein hyvin, koska hedelmänpoiminta on erittäin hyvä keino tutustua uusiin ihmisiin vaikka rahaa ei paljoa tilille virtaisikaan (ai niin pitäisi avata pankkitili) ja työ on fyysisesti aika raskasta. Sitten talvikaudeksi voisi katsella töitä hiihtokeskuksissa, haut alkaa tämän kuun lopussa. Tällaisia suunnitelmia tällä erää, katsotaan mihin päädyn. Terveisiä vaan Arthur's Passista keskeltä ei mitään, tulin tänne vaeltamaan mutta sataa kaatamalla. Blogiin tulossa siis päivitystä vielä huomenna. :D