Arthur's Pass

Rypäletyö on nyt selätetty, ja mulla on taas vapaa-aikaa. Ihan täydet tunnit viinitehtaalla ei onneksi toteutunut, vaan väliin sain pari vapaapäivää. Jatkan tästä siis noin kuukauden vanhoilla jutuilla, mutta noh, niitä nyt sattuu löytymään arkistoista ja mulla on nettikin tällä hetkelllä käytössä. :D Joskus vielä tämä blogi on ajan tasalla!

Nelsonista matkani jatkui taas yhden aikaisen herätyksen jälkeen alas länsirannikkoa kohti Greymouthia. Kuski oli tällä kertaa juttutuulella ja selosti väsymättä tarinoita Nelsonin talojen hinnoista, juustotehtaista, maailman ensimmäisestä itsemurhapommittajasta, maanviljelystä ja en enää edes muista. Yleensä noi Naked Busin kuskit ei hirveästi jaarittele, mutta tämä pappa oli ihan hauska. Vietin yhden yön Greymouthissa lähinnä siksi, etten ehtinyt määränpäähän Arthur's Passiin kätevästi yhden päivän aikana harvojen bussiyhteyksien vuoksi. Greymouth on pieni ja aika kämäinen pikku kunta, mun tavoitteena oli lähinnä löytää sadetakki ja hanskat ulkoilua varten ja ostaa neljän päivän syötävät Arthur's Passiin, koska kyseisestä kylästyä löytyy vain yksi kallis minimarketti yhden kahvilan yhteydestä. Greumouthissa ei tietenkään ollut sitten juurikaan kauppoja, joten lopulta löysin ostoskassistani 8-10-vuotiaille tarkoitetun takin, mutta ei kai se niin justiinsa ole jos hihat on vähän lyhyet mutta koko on muuten hyvä.

5.maaliskuuta sitten matkustin Atomic Shuttlen bussilla parin tunnin matkan pikkuruiseen Arthur's Passin vuoristokylään. Suunnitelmana oli tehdä paljon päivävaelluksia, mutta tietysti kaksi ensimmäistä päivää satoi niin saavista kaatamalla, ettei sisältä tullut poistuttua juuri mihinkään. Ärsytti, mutta eipä voinut mitään. Onneksi hostellissa (YHA Mountain House) oli mukavaa porukkaa, olin lähestulkoon ainut naispuoleinen tosin. :D Hostellissa tapasin myös useammankin tyypin, jotka kävelevät 3000 kilometrin reittiä Uuden-Seelannin päästä päähän.... Joo mäkin voisin kokeilla, tai ehkä ei sittenkään. Suomalaisiakin jamppoja oli eksynyt samaan hostelliin pari kappaletta. Mähän onnistun törmäämään suomalaisiin aina mitä kummmallisemmissa paikoissa. Osa mun tapaamista reissaajista sanoo että olen ensimmäinen suomalainen, jonka he tapaavat ja osa taas tuntuu mun tapaan törmäilevän meikäläisiin jatkuvasti.

Mulla oli tavoitteena Arthur's Passissa päästä tekemään Avalanche Peak -niminen vaativa n. kahdeksan tunnin reitti. Kolmanneksi päiväksi oli luvattu sadetta, mutta aamulla näytti yllättävän aurinkoiselta. Pohdin vielä tässä kohtaa Avalanche Peakia, mutta en halunnut joutua huonon sään takia joutua kääntymään takaisin. Sitten olisi mennyt raskas kiipemäinenkin hukkaan, koska jos puurajan yläpuolelle saapuessa vuoren huippu on pilvessä, niin sinne kapuamista ei suositella. Nämä ei oo mitään Pyynikin kukkuloita vaan oikeita vuoria nopeasti vaihtuvassa meri-ilmastosssa Alppi-alueella joten yritän olla järkevä... Eli otin vähän varmemman päälle ja lähdin kohti Temple Basin -laskettelualuetta. Luntahan ei tietysti näin kesällä siellä ollut, mutta kuitenkin. Ensin mun piti kävellä noin tunnin matka reitin alkuun, ja sen jälkeen kiipeämisessä kesti varmaan suunnilleen puolitoista tuntia. Polku oli ärsyttävän kivinen, mutta muita ihmisiä ei onneksi liikaa näkynyt. Yksi mukava paikallinen vanhempi herrasmies kyllä kipusi ylöspäin samaan aikaan ja aina välillä pysähdyttiin vaihtamaan kuulumisia.

Ylhäältä oli huikeat maisemat ja sää oli ihan täydellinen. Luulin ensin olevani yksin (se pappa kääntyi takaisin aika nopeasti), mutta sitten alkoi kuulua vaimeaa jumputusta. Joku saksalainen pariskunta siellä nautti auringosta ja oli kuulemma yöpymässä siellä ylhäällä. Pari muutakin tyyppiä sitten valui hiljalleen paikalle. Kello oli tässä kohtaa vasta noin 11 aamulla, niin otin rennosti melkein parin tunnin ajan. Söin eväitä, vähän piirrustaa töhersin mun matkavihkoon ja kävin jättämässä terveiset vieraskirjaan. Meni vähän ällöpositiivisuuden puolelle, mutta olin niin onnellinen kun vihdoinkin pääsin hostellilta ulos ja vielä ylös vuorille. Räpsin myös vähän kuvia kameran ajastimen avulla, että sais ittensäkin vielä ikuistettua vuorikuvaan.

Oli kiva päivä. Loppuun vielä Devil's Punchbowl -vesiputous, jolle käveli kylästä vain kymmenisen minuuttia. 131 metriä korkea ja upean näköinen ja -kuuloinen.