Ihana Wanaka, osa 2

Wanakan jatko-osa tässä näin. Vierailu venyi suunnitellusta viidestä päivästä yhdeksään, mutta ei haitannut. Miksi sitten tykkään Wanakasta niin paljon? Maisemat on tietysti isoin juttu, kunta sijaitsee järven rannalla ja siinä nurtsilla veden äärellä istuessa (ilmaisen wifin viihdyttämänä) saa useammankin tunnin helposti vierähtämään. Kävelyreittejä löytyy, ja oon joka päivä tallustanut ympäriinsä useamman kilometrin verran. Keskustasta löytyy kivoja (ihan liian kalliita) kauppoja, hyvä valikoima kahviloita, baareja sekä ravintoloita, lasketteluvälinevuokraamoita, oikein bueno Pelastusarmeijan kirppis, hippiruokakauppa (kaikkea terveellistä mutta taas ihan liian kallista) ja reilusti majoitusvaihtoehtoja, sekä hostelleja että kunnon resortteja. Täällä voi vaeltaa, hiihtää, lasketella, vierailla viinitiloilla, ratsastaa, purjehtia ja niin edelleen. Yleinen tunnelma on rento ja Wanaka kutsuukin itseään lifestyle resortiksi, mikä on mun mielestä aika kuvaava ilmaisu.

 Olin jo pitkäaikaisen Instagram-kuolailun perusteella päättänyt etukäteen tekeväni Roy's Peak -päiväreitin, joka on infotaulujen mukaan vaikeustasoltaan hard but worth it. Laitoin aamuksi herätyskellon soimaan kuudeksi ja lähdin aamupalan jälkeen kävelemään ennen kuin aurinko edes ehti nousta. Oli vähän huurteista, varmaan nolla astetta mutta olipas hienoa olla taas hereillä, kun valoa alkoi pikkuhiljaa siintämään vuorien takaa. Matkaa reitin aloituspisteeseen oli keskustasta noin kuusi kilometriä, ja itse vaellukseen olin varannut noin seitsemän tuntia joten halusin olla ajoissa liikkeellä. Pimeäkin tulee jo viiden jälkeen. Oli kyllä taas suhteellisen pöljä fiilis kun kävelin yksinäni hämärällä autotiellä...
 

Reitin parkkialueelta alkoikin sitten kiipeäminen ykös, pitkä ja raskas... Olin aika hapoilla jo ekan puolen tunnin jälkeen, jouduin heittämään pipon, takin ja hupparin reppuun ja oli vähän väsy. Kyllä se nouseminen sitten alkoi vähän helpottumaan varsinkin kun tankkasin reilusti suklaata. Vähän se oli tylsää tässä reitissä, että maisemat pysyi aikalailla samoina huippua lukuun ottamatta. Mulla meni ylös 3,5 tuntia, josta viimeinen puoli tuntia lumessa. Onneksi oli lämpimät sukat jalassa, niin pärjäsin ilman paleltumista lenkkareissa vaikka välillä oli vähän liukasta. Oli mutaa, lunta ja jäätä, mutta onneksi polku oli leveä ja hyvässä kunnossa muuten. 

Ja kukaan ei huomaa että mun suussa on kameran linssin suojus

Tämänkertaiset lounasmaisemat

Roy's Peakilla on korkeutta 1578 metriä, ja ylhäältä näkyi Wanakaan, Lake Wanaka, vuoria ja lisää vuoria. Niiiiiin kaunista. Päivä oli ihan täydellinen, muutama pieni pilvenhattara ja ei tuulta ollenkaan, edes ylhäällä. Olin kyllä onnellinen että tein tämän reissun loppusyksystä, oli sen verran hikinen nousu. Alastulo oli luonnollisesti helpompi, mutta liukastelin taas mudassa. Kuuden kilometrin kävely takaisin kaupunkiin ei enää vuoren valloittamisen jälkeen kauheasti innostunut, mutta onneksi tajusin poiketa autotieltä jollekin kävelyreitille, mikä kulki järven rannassa. Ja Mt. Aspiring -päivän jälkeen on pakko todeta, että olipas ihana vaeltaa yksin. :D Kaverin kanssa olis ollut toki hauskempaa ja kuvasaldo olis ollut parempi, mutta nyt sain olla just niin hidas kun halusin ja pysähtyä hengittämään noin viiden metrin välein haha. Kuusi tuntia mulla sitten meni tohon vuoreen, reilut kaksi tuntia reitin alkuun ja takaisin vielä siihen päälle. Ilalla jalat jumitti ja väsytti, sain surukseni kuulla että Domino's pizzaa (5 dollaria!) ei olisi tarjolla niin turvaudun johonkin pakastelättyyn, ei olisi kannattanut hyi. 

Wanakassa ehdin viettää lisäki hyvin aikaa aivot narikassa tekemättä mitään, lisäksi tein parin tunnin kävelyn pikkuiselle Mt. Ironille sekä Wanaka Wastebusters -kierrätyskeskukselle. Se oli aika jees, tosin mitään ei tarttunut matkaan. Erityismaininta Wanakan tekemisistä kuuluu kyllä Paradiso-elokuvateatterille, jossa kävin katsomassa Pitch Perfect 2 -leffan. Elokuva itsessään oli vähän sivuosassa, multa on mennyt itse asiassa koko ykkösosan olemassaolo täysin ohi, mutta siis halusin vaan päästä kokemaan kyseisen paikan. Saleissa on muutaman tavallisen istuimen lisäksi sekalainen sarja nojatuoleja sekä sohvia, joista sain yhden valloitettua itselleni. Oli aika mukavaa, kollarit jalassa ja erityisen mukavaksi leffakokemus muuttui väliajan jälkeen, kun sain syötäväksi uunilämpimän keksin. Kotitekoista jätskiäkin olisi ollut tarjolla.

Yhtenä päivänä törmäsin kadulla Blenheimista tuttuun saksalaispoikaan, joka puolestaan oli juuri aiemmin törmännyt meidän yhteiseen kanukkituttuun, Blenheimista myöskin. Mentiin sitten kaljalle, mutta oli tosi random kohtaaminen ja kaksi vielä samalla kerralla. Nämä suunnittelemattomat uudelleen kohtaamiset on aina ihan parhaita! Matkalla pubiin satoi lunta, ja aattelin että se sulaa siitä kyllä. Kotimatkalla taivas oli pilvetön, Linnunrata oli ihan megakirkas ja jäin hetkeksi ihailemaan sitä, noh vähän pakostakin kun hostellin avain oli unohtunut sisälle ja piti odotella hetken että joku päästi ovesta. Seuraavana aamuna heräsin, katsoin ulos ikkunasta ja tajusin että ulkona on 20 senttiä lunta. Maisemat oli aika epätodelliset, ja tämä päivä teki Wanakasta vieläkin maagisemman paikan mulle. Kaikkialla oli valkoista ja jotenkin innostuin lumesta enemmän kuin varmaan hetkeen Suomen päässä. Kiiwit meni kyllä vähän kai hämilleen tästä yllättävästä lumentulosta, bussivuoroja oli peruttu ja muuta mutta siitä se lumi sitten suli plussa-asteiden takia. 

Vielä yksi asia tähän sekametelisoppaan! Unohdin jo kauan sitten mainita, että koin ensimmäiset maanjäristykseni! Tämä tapahtui jo Blenheimissa, kolme järistystä päivän sisään. Ensimmäisen tunsin töissä, evakuoitiin tehdas vaikka järistys kesti vaan muutaman sekunnin. Seuraava tuli päivää myöhemmin kun istuin hostellin sohvalla ja voimakkuutta oli yli 6 Richterin asteikolla. Oli aika jännää, lähinnä kun ei tiennyt että miten pahaksi se järistys vielä voi mennä tai tuleeko niitä lisää. Mikään iso maanjäristys ei kuitenkaan ollut kyseessä tuhojen suhteen, en ainakaan saanut tietooni että mitään pahaa olisi tapahtunut. Keskus oli 30 kilometrin päässä. Kolmas pikkujäristys oli myöhemmin yöllä, sänky vähän heilui mutta ei kummempaa. Tämä oli tärkeä asia jonka halusin jakaa ennen kuin unohdin. Mutta kaikki hyvin, en näe painajaisia sortuvista taloista ja niin edellleen. Välillä mun vilkas mielikuvitukseni kyllä erehtyy luulemaan ohiajavia rekkoja maanjäristyksiksi, mutta se on kai ihan normaalia (jos ei ole niin ei haittaa).

 Terveisiä jostain erittäin kaukaa etelästä, roadtrippailen ympäriinsä ja yritän päivittää tämän blogin pian ajan tasalle. :) Ai niin ja en muuten saanut sitä hiihtokeskuksen työpaikkaa niinkuin arvelinkin. Nyt olen kuitenkin taas sillä kannalla, että Wanakaan takaisin kokeilemaan onneani. Ainakin olen yrittänyt jos ei muuta - järkeähän tässä ei ole mutta nyt haluan seurata fiiliksiäni sen mukaan mikä tuntuu parhaimmalta. Tähän mennessä mutu-tuntumalla on päädytty vain hyviin ratkaisuihin, joten tällä linjalla jatketaan.