Hyvästit Wellingtonille

Täällä ollaan hengissä vielä... Blogi ei oikein ole lyhyen elämänsä kovimmassa vedossa mutta yritän nyt parhaani taas päästä tähänkin kiinni. Tuntuu että viikot ja kuukaudet vaan lipuu ohitse ihan hirvittävää vauhtia. Ja takana on jo 10 kuukautta Uudessa-Seelannissa! Mulla on ollut luonnoksissa tämä teksti jo yli viikon, mutta julkaisu unohtui. Sen takia aikamuodot ovat vähän hassusti, sitä ollaan takaisin Eteläsaarella Blenheimissä (siis miten näin kävi?) jo. Vähän oli vaiketa kirjoittaa mitään, koska miten kuvailla muutamalla lauseella viimeistä kuutta kuukautta?  No yritin, vaikka paljon jääkin kertomatta. Wellington on ollut ihana, luova ja nuorekas kaupunki hieman rosoisesella asenteella, mutta ihana on ollut päästä pois kaupungistakin.

***

Olen nyt viimeistä viikkoa Wellingtonista, minkä suhteen on oudot fiilikset. Olen ollut täällä melkein puoli vuotta, joten on jo aikakin siirtyä eteenpäin mutta nyt on aika myös hyvästellä jäljellä olevat kaverit ja mun arki täällä.

Munhan piti etsiä kämppää ja viettää pari kuukautta omassa rauhassa omassa huoneessa. Eipä mennyt taas ihan suunnitelmien mukaan, olen vieläkin samassa hostellissa jumittamassa. Jotenkin olen vain tottunut siihen, että ympärillä on jatkuvasti iso kasa kavereita enkä nää enää itseäni jossain hiljaisessa kämpässä. Hinta-laatusuhdekaan ei yleensä ole kovin hyvä keskustan asunnoissa. Ensimmäiset kolme kuukautta vietin kuuden hengen huoneessa, joka oli yleensä vain puoliksi täynnä. Jokin aika sitten muutettiin mun latvialaisen kaverin kanssa neljän sängyn minihuoneeseen, joka on ihanan kotoisa ja meillä on myös parveke. Ollaan koristeltu meidän pikku luolaa, ja oltu lähes koko aika tämän huoneen ainoat asukkaat. Nukun niin paljon paremmin ja muutenkin viihdyn paljon paremmin, kun kämppiksiä on vain yksi. En voi kyllä uskoa että tämä vuosi tulee menemään lähes kokonaan dormeissa, mutta menen jälleen kerran fiiliksen mukaan ja tällä hetkellä hostellielämän plussat hakkaa miinukset.

Halloween-bileet, yhdet monista teemabileistä

Hostellikissa Barry. Tykkää tuoda hiiriä sisälle.

Mun ihana kamala pimeä ja jäätävillä mietelauseilla tuhrittu huone numero 8

Marraskuun suosituin harrastus hostellilla

Mun Wellingtonin koti Rosemere Backpackers on noin 60 hengen hostelli, joka sijaitsee aika lailla ydinkeskustassa ja alle kymmenen minuutin kävelymatkan päässä mun työpaikalta. Hostelli on melkein migreenia aiheuttavan värikäs ja joka nurkasta rempallaan, mutta tunnelma on hyvä. Ja sääntöjä ei ole käytännössä ollenkaan, musiikki soi välillä pikkutunneille ja iltaisin kukaan ei ole Big Brotherina vahtimassa. Tämä oli iso muutos esimerkiksi Trek Globaliin verrattuna, mun entiseen hostelliin, jossa oli vartijat heittämässä juhlakansan kello 23 ulos joka ilta. Rennon ilmapiirinsä takia Rosemeressä olikin talven aikana iso joukko pitkäaikaisasukkaita, kotifiilis ei ollut ihan sama mitä Blenheimissa, mutta kuitenkin jotain sinne päin. Juhlat olivat välillä massiivisia, ja hostellin ollessa täysimmillään teemabileitä oli lähes joka lauantai. Mieleen jäi parhaimpana Shitty Shirt Saturday, jolloin ostettiin toisillemme mahdollisimmat rumat paidat pidettäväksi koko yöksi. Joku oli hankkinut glitteriä, jota sitten löytyikin joka paikasta ja erityisesti hiuksista vielä viikkojen jälkeen. Omistaja ei arvostanut. Toinen hyvä oli Chic n' Choc, jolloin piti yhdistää samaan asuun jotain edustuskelpoista ja jotain pieruverkkaritasoista.

City Galleryssa pääsi leikkimään legoilla

Te Papa -museossa pääsi piirtelemään omakuvia - etsi allekirjoittanut

Te Papassa oli myös tosi bueno sotahistorianäyttely, nuo eeerittäin realistiset vahanuket oli n. 2 metrin korkuisia

Työpäivät ovat olleet vaihdellen superkiireisiä tai mukavia riippuen siitä, teenkö ilta- vai aamuvuoroja. Illat ovat siis niitä rauhallisempia, aamut ovat välillä ihan hirveitä kaaoksia ja muistan esimerkiksi yhden maanantain jolloin yritin sumplia pöytiinohjaajana tupaten täynnä olevassa ravintolassa noin 12 pöydän lisäksi ja stressitasot olivat jossain katossa. Takaisin hostellille päästessäni istuin kaksi tuntia sohvalla kykenemättä mihinkään, mutta onneksi yleensä viihdyn töissä ja nautin hommistani jollain tasolla. Paikalliset ylipäätään ovat helppoja ja mukavia asiakkaita. Eilen oli mun viimeinen työpäivä, ja oli kyllä vähän herkät fiilikset jättää Fidel's, koska tajusin mun työporukan olleen ehkä paras ikinä. Sekalainen seurakunta, jossa kaikki saavat olla omia itsejään ja asioita ei oteta turhan vakavasti. Olen hirmu iloinen siitä, että kaikista kymmenistä ja sadoista ravintoloista päädyin juuri Fidel'sille. Ikävä jo niitä kahveja ja ruokia.

Kaverin luona aamiasletuilla Mt Victorialla

Viime viikkoina on alkanut vihdoinkin tuntumaan keväältä. Aurinko alkoi taas paistamaan pitkän sateisen ja pilvisen jakson aikaan ja oli ihanaa miten kaikki yhtäkkiä aktivoituivat puuhailemaan ulkona. On ollut piknikkejä, pitkiä kävelyitä, jäätelöä merenrannassa, jalkapalloa ja yleistä chillailua ulkona. Lokakuussa kävin myös kaverin kanssa uimassa ja saunassa ja päätettiin tehdä siitä jokaviikkoinen tapa. Urheilu oli just se mitä tarvitsin, olin välillä ollut tosi väsynyt epäsäännöllisten töiden ja hostellin meluisuuden takia. Mun kaveri lähti Australiaan, mutta jatkoin viikottaisia uintireissuja itsekseni.

Gypsy Extravaganza, oikein letkeät hippimarkkinat

Tyttöjen ilta ja 2 for 1 -cocktaileja (ihan kun kellään olisi varaa normaalihintaisiin)

Hostellin katolla nauttimalla harvinaisen hyvästä säästä

Viime aikoina on väsymyksen lisäksi ollut vähän stressiä rahasta - vaikka olen ollut suht fiksusti rahojen kanssa ja teen vähintään 30-tuntista työviikkoa, tuntuu ettei käteen jää paljoakaan. Joku kuukauden peltotyörupeama on varmaan aika pakollinen Wellingtoniin jälkeen, jos haluan toteuttaa mun Aasian suunnitelmat. Ainut asia mihin olen tuhlannut on keikkalippu. Mumford & Sonsilla oli keikka marraskuun alussa Aucklandissa, ja koska parin vuoden aktiivisen kuuntelun jälkeen niiden keikka on tavallaan ollut mun bucket-listalla päätin, että sadan dollarin panostaminen tulee olemaan sen arvoista. Ja niin olikin, vaikka jouduin puolentoista tunnin konsertin takia viettämään reilut 20 tuntia bussissa kahden päivän aikana. Keikan jälkeen törmäsin yhteen tuttuun Eteläsaarelta - oltais voitu mennä yhdessä jos vaan oltaisiin tiedetty! Näitä suunnittelemattomia kohtaamisia on ollut paljon, Wellingtonissa on tullut melkein viikottain törmäiltyä vanhoihin tuttuihin. Muutenkin Wellingtonissa törmäilee jatkuvasti tuttuihin naamoihin, kaupunki ei todellakaan ole iso.



En oikein tiedä mihin suuntaan seuraavaksi. Olen lähdössä noin viiden päivän päästä, mutta suunnitelmat ovat täysin levällään ja olen päättänyt lykätä asian pohtimisen ihan viime tippaan. Tämä on vissiin sitä kuuluisaa hetkessä elämistä haha. Nautin suunnattomasti siitä että voin kulkea sinne minne milloinkin mieli tekee, mutta välillä sitä vaan lamaantuu kaikkien vaihtoehtojen edessä. Ainoana rajoitteena tässä on se raha, eli suuntaan aika pian peltohommien suuntaan. Joulu saattaa mennä töissä, uutta vuotta en ole suunnitellut mitenkään. Wellingtonista lähtemisen tekee vaikeaksi parin ystävän hyvästely, mutta mun kotihostelli on ollut kovin autio viime aikoina. Noin 40-50 pitkäaikaisasukkaan joukosta jäljellä on noin kymmenen, joten suurin osa hyvästeistä on jo sanottu viime viikkojen aikana. On ollut hauskaa, on myös ollut vähän huonompia päivä, vähän pientä hulluutta, draamaa ja muuta mitä en ala tänne avaamaan. Tärkeintä on kuitenkin ollut se ihana yhteishenki ja lukuisat hyvät keskustelut ja naurut, arjen jakaminen ja se että on ollut iso porukka ystäviä ja kavereita ympärillä.

***

Nämä olivat siis fiilikset reilu viikko sitten. Blenheimiin sitten päädyin taas, ensin moikkaamaan täällä vieläkin asuvia kavereita, mutta sitten töihin. Kysäisin mun vanhan hostellin työntekijältä josko mulle riittäisi pariksi viikoksi hommia, ja yhden puhelun jälkeen mulla oli kirsikanpoimintaduuni. Tänään ei sateen takia päässyt poimimaan, joten pääsin kirjastolle wifin ääreen ja vihdoinkin päivittämään kuulumisia. Tästä lähtien lupaan taas ottaa itseäni niskasta tämän blogin suhteen! Seuraavaksi meidän leirintäreissu muutaman viikon takaa.