Happy Holidays

Taisin suunnitella eräästä leirintäreissusta kirjoittamista. Jätän sen nyt kuitenkin väliin ja hyppään suoraan siihen, miten vietin joulua ja uutta vuotta tällä puolen palloa.




Etukäteen vähän epäilytti, että mitäköhän näistä juhlista tulee ja onko vähän kurjaa päätyä jonnekin, missä ei tunne ketään. Mutta päädyinkin jouluksi Blenheimiin vanhaan hostelliini, mikä oli loppujen lopuksi aivan täydellinen paikka koska se oli mun ensimmäinen Uuden-Seelannin koti ja edelleen se kaikista kotoisin. Olin työskennellyt kirsikkafarmilla noin yhdeksän päivää ilman kunnon vapaita, joten joulupäivän ja tapanin aikana vapaana olo tulikin aika tarpeeseen. Aattona poimittiin kirsikoita puolen päivän verran, sitten ajeltiin takaisin hostellille ja aloitettiin kokkailu. Aattoillan ohjelmaan kuului yhteinen illallinen, jolle kaikki valmistivat ruokia pienissä ryhmissä. Mitään jouluisaa ei oikein ollut tarjolla, mutta kaikki oli niiiiin hyvää. Meidän ryhmä teki bataatti-fetasalaattia ja falafelia, jotka onnistuivat erinomaisesti mutta lemppari oli ehdottomasti italialaisten tunteja kokkailema lasagne.

Mua vähän harmitti, kun mun vanhat kaverit lähtivät juuri ennen joulua Queenstowniin, mutta onnistuin tutustumaan lähes kaikkiin uusiin asukkaisiin ja meidän porukassa oli ihana iloinen tunnelma. Tehtiin illan hämärtyessä disko olkkariin ja juotiin vähän viiniä. Seuraava päivänä suunnattiin Whites Bayn rannalle. Miksi mä en tiennyt että Blenheimissa on niin kaunis ranta? Sääkin oli ihan täydellinen, osa kävi uimassa ja hyppimässä kallioilta sekä keräilemässä simpukoita syötäväksi. Meillä oli tarkoituksena grillata, mutta tulen sytyttäminen ei ollut sallittua. Valmistettiinkin sitten hampurilaiset vasta takaisin hostellilla. Erittäin erilainen joulu siis - lumen, lahjojen, joululaulujen, laatikoiden sekä rosolliin ja perheen kanssa vietetyn ajan sijaan kaveriporukan kanssa rantailua ja kesäruokia. Vähän huonot fiilikset mulla kyllä oli siitä, että olen poissa kotoa jo kolmatta vuotta peräkkäin mutta sille ei nyt tällä kertaa voinut mitään. Joulufiilikset eivät olleet korkealla, mutta olipahan mukavat lomapäivät.

Kirsikanpoiminta ei ollut paha työ ollenkaan – työskentelin perhetilalla, missä ihmiset oli ihania ja työtä sai tehdä oman tahdin mukaan. Meille tosin maksettiin poimittujen kirsikoiden mukaan, joten nopeampi parempi. En päässyt mihinkään huikeisiin tienesteihin, mutta pari sataa säästöön kuitenkin kahdessa viikossa. Tikkaiden päällä keikkuminen oli tosin vähän stressaavaa, varsinkin sen jälkeen kun yhdet rikkoutuivat mun alta. Onneksi olin niin lähellä puuta, että en tipahtanut maahan. Ja nam mehän saatiin syödä kirsikoita niin paljon kun haluttiin, tosin aina se ei ollut suositeltavaa ruiskutettujen myrkkyjen takia.

Tapaninpäivän kalastusreissu

28. joulukuuta oli mun eka päivän ilman kirsikoita niiden loppuisen takia, ja samana päivänä mun kaksi ruotsalaista kaveria Wellingtonista saapuivat samaan hostelliin. Olin aikaisemmin suunnitellut viettäväni uuden vuoden Nelsonissa, ja olin varannut hostellinkin kun sängyt alkoivat käydä vähiin kaikkialla. Nämä ruotsalaiset kuitenkin kertoivat olevansa matkalla festareille Takakaan (Nelsonista 1,5 h automatka) ja noin kahden sekunnin mietinnän jälkeen mulla oli jo lippu kyseisiin juhliin. Leirintää, musiikkia ja vanhoja tuttuja – tämä yhdistelmä voitti aika selkeästi randomin matkan Nelsoniin. Joannan isä oli liikkeellä tyttöjen kanssa vuokra-autolla, jonka kyydissä päästiin kätevästi Nelsoniin ja siitä eteenpäin festarialueelle.

Blenheimissa oli aikaa aloitella taas piirtämistä

Twisted Frequency Festival, olipahan juhlat... Ajettiin kukkuloilla kohti festarialuetta keskellä ei mitään, ja vihdoinkin pitkän ja mutkaisen matkan jälkeen päädyttiin avaraan laaksoon. Pari kaveria liittyi seuraan vielä vähän myöhemmin. Ihmisiä taisi alueella olla pari tuhatta, eli todellakin aika pienet festarit joihinkin Provinssirockeihin verrattuna. Sadottain hippejä, aika runsaasti reissaajia, aivan loistava ystävällinen ja aika vaihtoehtoinen tunnelma. Ei tavallista roskakaaosta eikä oikein mitään palveluita (kaksi ruokakojua ja juomavettä plus perus järkyt bajamajat). Alueen läpi virranut joki oli paras juttu ikinä, täydellinen virkistävään uintiin kun suihkujakaan ei tainnut olla missään ja porottava aurinko teki tunnelmista aika hiostavat. Musiikki soi 24/7, ja vaikka en ollut aluksi kauhean innoissaan sen house/tekno/drum and bass-painotteisuudesta, löysin itseni tanssimasta vähän joka välissä. Bassojytän takia ei oikein saanut tosin nukuttua, meidän teltta oli varmaan sadan metrin päässä lavalta. Tai no lavaahan ei koko alueella ollut, vaan enemmänkin pieni dj-koppi mutta kuitenkin. Tavattiin kiinnostavia uusia tuttuja, ja kävin illan pimeydessä jännittävän valomiekkataistelun jonkun pikkujampan kanssa. Syötiin kämäisiä festarieväitä, poltettiin suitsukkeita ja kerrottiin erittäin levottomia juttuja.

Meidän leiri ja epätoivoiset yritykset suojautua auringolta

Festareiden ydin hiljaisena hetkenä

Onnistuin taas törmäilemään tuttuihin joka käänteessä, varmaan seitsemän kaveria Blenheimistä ja Wellingtonista tuli vastaan mikä taas muistutti siitä miten pieni maa tämä onkaan. Oli niin siistiä! Ja väsyttävää. Lähdettiin kahden yön jälkeen uuden vuoden päivänä, kun voimat eivät enää riittäneet. Saatiin onneksi hostellista sängyt meidän viiden hengen porukalle, ja oli niin ihanaa päästä taas lämpimään suihkuun, nukkumaan sänkyyn ja puhelimen kantoalueelle. Oli myös ihanaa olla pari päivää täysin tavoittamattomissa ja ilman nettiä. Nyt hengaillaan Nelsonissa, eikä kukaan oikein tiedä mitä tehdä. Itse etsin töitä muutamaksi viikoksi jostain päin Eteläsaarta, paluu Blenheimiin olisi helppo nakki mutta en vaan suostu. Oli hyvä päätös palata kerran, mutta toinen kerta tuntuisi jo vähän liialta.

On ihan käsittämätöntä, että vuosi 2015 jo vierähti ohitse. Ihan huikea vuosi. Pääosin erittäin onnellinen, helppo ja seikkailuntäyteinen vuosi. Nyt mulla on jäljellä enää reilu kuukausi Uudessa-Seelannissa, ja viimeisenä viisumin voimassaolon päivänä lennän Balille. Sitä odotellessa, vaikka täältä lähteminen vähän haikealta tuntuukin.